Taistelutahtoa porteilla

3.11.2017

Sähköalan työtaistelun toisen päivän aamuna torstaina sekä Hyvinkäällä että Hämeenlinnassa paistaa aurinko. Pakkasta on ilmassa muutaman asteen verran. Pakkasta vahvempana ilmassa tuntuu yhteishenki ja taistelutahto.

Konecranesin portille Hyvinkäällä on kokoontunut neljä henkeä. Aamun lakkovahdit ovat jo tehneet työnsä.

‒ Porukka on hyvin mukana. Kaikki halukkaat eivät meinaa edes mahtua lakkovahtilistoille, sanoo Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosaston sihteeri ja luottamusmies Pekka Stenroos.

Hämeenlinnassa SSAB:n portilla on instrumenttiasentajien Tapio Joensuun ja Reijo Inovaaran vahtivuoro. Miehet keskustelevat paikallisen sanomalehden tekstiviestipalstalla julkaistusta Sähköliiton työtaistelua koskevasta viestistä. Kun ei ole aiheessa sisällä, asioita on helppo yksinkertaistaa ja toistaa työntekijäliitto Teknologiateollisuuden näkemyksiä.

 

Muistakaa myös uusien palkkaus!

Työpaikkojensa sähkömiesten pääluottamusmiehillä, Timo Suikkasella Konecranesilla ja Jari Korpelalla SSAB:lla on sekavat tunnelmat. Toissa päivänä he olivat vielä pääluottamusmiehiä, nyt puhutaan luottamusvaltuutetuista.

Kumpikin on tyrmistynyt Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton kaappauksesta, jonka seurauksena julkisuuteen ilmoitettiin, että marraskuun alusta lukien teollisuuden sähköalan työntekijät kuuluvat niiden sorvaaman työehtosopimuksen piiriin. Sähköliiton kanssa ei edes suostuttu neuvottelemaan. Alan parhaiten tuntevat eivät pääsisi varmistamaan enää sitä, että sähköalan erityispiirteet otetaan työehtosopimuksissa huomioon.

‒ Paitsi alalla jo olevien palkkaukseen, Sähköliiton neuvotteluoikeuksien menettäminen merkitsisi myös sitä, että alalle tulevien uusien työntekijöiden palkkauksesta neuvottelisi ja päättäisi aivan muu taho, Jari Korpela lisää.

‒ Työtaisteluun johtaneet tapahtumat vaikuttavat aivan käsikirjoitetuilta, joilla oma liittomme pelataan ulos, kommentoi varaluottamusmies Kim Laukkanen Hyvinkäältä.

 

Nuorille ensimmäinen lakko

Hyvinkään ammattiosaston lakkotoimikunnan tiedottaja Sami Lindgren kertoo työnantajan pitäneen ennen työtaistelun alkamista tiedotustilaisuuden, jonka sanoma oli Teknologiateollisuuden kantojen mukainen.

‒ Työntekijät kokivat sen ahdistavana. Varsinkin nuorille lakko on vieras asia, koska ennen asiat on hoidettu neuvottelemalla, hän huomauttaa.

‒ Jos työntekijät olisivat vain työnantajan välittämän tiedon varassa, he olisivat varmaan tulleet töihin, Timo Suikkanen toteaa.

 

Tämän vakavampaa ei voi olla

Konecranesin Hyvinkään tehtaalla työtaistelussa on mukana satakunta sähköalan työntekijää. SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla puolestaan työtaistelu koskee yli 40 omaa asentajaa sekä ulkopuolisten urakoitsijoiden palveluksessa huolto- ja kunnossapitotöitä tekeviä, joita on toistakymmentä.

‒ Vuorosähköpäivystäjätkin ovat nyt mukana, sillä tämän vakavampaa tilannetta ei voi olla, Jari Korpela lisää.

Miten tästä eteenpäin?

‒ Tästä saattaa tulla kovempikin vääntö, kun liitot ovat nokkapokassa, arvioivat Tapio Joensuu ja Reijo Inovaara.

‒ Taistelutahto vain vahvistuu, Timo Suikkanen tsemppaa.

Katso Jari Korpelan ja Sami Lindgrenin videotervehdykset Sähköliiton Facebook-sivulta.

 

https://www.sahkoliitto.fi/?x21208=2516815